Essi Huovinen vaihdossa Skotlannin Aberdeenissa

27/11/2019

Olen Essi Huovinen, kolmannen vuoden politiikkatieteiden opiskelija. Olen tällä hetkellä maassa, joka on kuuluisa niin kauniista maisemistaan (jotka ovat näkyneet mm. Outlanderissä ja Harry Potterissa), viskistään ja rakkaudestaan Doctor Who-sarjaa kohtaan. Olen siis Skotlannissa, tarkemmin sanottuna Aberdeenissä. Aberdeen on kolmanneksi suurin kaupunki Skotlannissa, ja se sijaitsee itärannikolla.

Koen, että vaihtoon lähtemiselle oli hyvin monta eri syytä. Ensinnäkin halusin uusia kokemuksia ja elämyksiä, halusin nähdä maailmaa ja lähteä pois omalta mukavuusalueelta. Koin myös tärkeäksi kansainvälisen kokemuksen saamisen, ja erityisesti kielitaidon parantamisen vaihdon aikana. Akateemisen tekstin tuottaminen toisella kielellä on yllättävän hankalaa, ja täällä se taito paranee pakollakin. Juuri Iso-Britanniaan, ja erityisesti Skotlantiin, halusin useasta eri syystä. Olen aina ollut suuri brittien fani, koska omalla perheelläni on ollut lapsuudestani asti vahvat siteet tänne. Olen usein vieraillut Englannissa, mutta tällä kertaa halusin kuitenkin Skotlantiin. Skotlanti on aivan uskomattoman kaunis paikka, jossa voi kokea sekä kaupunkielämää että käydä vaeltelemassa ylämailla. Kukapa ei olisi esimerkiksi Outlanderia katsoessaan ihaillut näitä maisemia! Aberdeen houkutteli monipuolisella opiskelijaelämällä, lisäksi yliopiston tarjoama kurssivalikoima ja kurssien taso on erittäin hyvä. Myös Aberdeenin, ja itse Aberdeenin yliopiston, rikas historia ihastutti kovasti. Kaupungin keskusta on älyttömän kaunis - Aberdeeniä kutsutaankin syksyisin Silver Cityksi kauniiden graniittirakennusten takia. Syksyisin, kun täällä sataa vielä enemmän vettä kuin yleensä, graniitti hohtaa kauniin hopeana ilta-auringossa.

Suurimmat erot löytyvät opiskelumetodeissa ja kurssien laajuuksissa. Skotlannissa yliopistoa käydään siis neljä vuotta. Neljäntenä vuotena käydään kursseja, mihin erikoistutaan. Tällä hetkellä minulla on vain kaksi kurssia: Middle East Politics sekä International Security. Middle East Politics on neljännen vuositason kurssi, ja se näkyy työmäärässä. Yhdelle kurssille on tehtävä kaksi esseetä (kummatkin 2500 sanaa), pitää yksi 20 minuutin esitelmä, lukea kaksi kirjaa sekä lukea lukematon määrä artikkeleita. Opiskelutahti on kova, ja joka päivä pitää muistaa tehdä jotain, jotta ei tipahda pois kelkasta. Kuulostaa hurjalta, mutta mukana pysyy kyllä jos kehittää vain omaa opiskelutapaa itselle sopivaan muottiin. Täällä jokaisella kurssilla on normaaleja luentoja, joissa kurssin pitäjä luennoi aiheesta. Tämän lisäksi kurssista on myös tutorial-luentoja, missä ollaan pienemmissä ryhmissä. Näillä tutorial-luennoilla käydään joka viikko läpi määrättyjä artikkeleita ja aiheita, sekä keskustellaan niistä. Lisäksi viikoittain pidetään esitelmä valituista aiheista. Tänne tullessaan siis kannattaa varautua siihen, että joudut keskustelemaan annetuista aiheista. Siksi sinun täytyy myös lukea kaikki annetut tekstit hyvin etukäteen.

Suomen ja Skotlannin välillä löytyy pieniä kulttuurieroja, mutta ei mitään kamalan radikaalia. Ensimmäisenä yllätyksenä tuli Aberdeenin alueen oma murre, Doric. Sitä on todella vaikea ymmärtää. Paras esimerkki tästä ehkä on se, että kaikki h-kirjaimella alkavat sanat alkavatkin f-kirjaimella, ja lauseita muutenkin muokataan hyvin erilaiseksi.

Esimerkiksi:

How are you? = Fit Like?

How are you doing? = Foo's yer doos?

How many = Foo many?

Skottien englanti on muutenkin hyvin erilaista, ja täällä on tullut opittua paljon uusia sanoja. Välillä on vieläkin vaikeuksia ymmärtää paikallisten puhetta kaupungilla, mutta kielikorva paranee koko ajan. Tämän lisäksi on brittien vääränpuoleinen liikenne ja muita pieniä kummallisuuksia.

Eroja löytyy lähinnä opiskelijakulttuurista. Minä asun tällä hetkellä eräänlaisessa opiskelijakylässä, Hillheadissä. Täällä on monta eri rakennusta, ja kaikki ovat tarkoitettu opiskelijoille. Keskellä on päärakennus, mistä löytyy pieni kauppa, baari sekä vapaa-ajan tiloja. Ensimmäiset kolme viikkoa Hillheadillä olivat täysin hulluja, koska kaikki opiskelijat palasivat takaisin asuntoloihin. Eräänä ikimuistoisena yönä heräsin kahden aikaa siihen, että eräs herrasmies soitti säkkipilliä ikkunamme alla Skotlannin perinnepuku päällä. Kaksi viikkoa myöhemmin heräsin yöllä siihen, kun joku soitti huilulla Taru Sormusten Herrasta -kappaleita ulkona. Rakastan Skotlantia.

Myös ylhäällä mainitsemani Doctor Who -pakkomielle on naurattanut minua. Glasgow'ssa käydessämme oppaamme kertoi, että on kolme tapaa suututtaa skotlantilainen. Voit haukkua Doctor Who:ta, sekoittaa skotit englantilaisiin tai haukkua Skotlannin viskejä.

Vaihtoni aikana olen jo päässyt hieman matkustelemaan, muun muassa Glasgow'hun ja länsirannikolle. Länsirannikon reissu oli yksi parhaimpia kokemuksia elämäni aikana. Lähdimme kiipeily- ja vaellusryhmän kanssa rannikolle pieneen mökkiin viikonlopuksi. Ensimmäisen päivän vaelsimme aivan uskomattomissa maisemissa, toisena päivänä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni vuorikiipeilemään. Ensimmäinen kosketus kiipeilyyn tapahtui siis aivan uskomattomassa paikassa, tuulisessa ja niin uskomattoman kauniissa Länsi-Skotlannissa. Siitä tulikin uusi harrastukseni! Sen jälkeen olen säännöllisesti käynyt kiipeilemässä, ja vaellusreissujakin on taas tiedossa.

Suunnitelmissa on käydä myös pidemmällä reissulla Edinburghissa, sekä myös Englannin puolella. Minulla on tiedossa myös reissu Portugaliin espanjalaisten ystävieni kanssa. Kohteena Portugalissa olisi siis vuoden 2018 Euroviisut.

Yllätyksistä puhuin jo aiemminkin, mutta yksi yllätys oli toki tottua muihin kulttuureihin opiskelijakylässä. Kämppikseni ovat onneksi maailman ihanimpia tyttöjä, mutta kulttuurieroja löytyy. Yksi hauskimmista tilanteista liittyy myös niihin. Eräänä iltana espanjalainen kämppiksemme Elena päätti ystäviensä kanssa kokata meille espanjalaista ruokaa. Pienessä keittiössämme oli illalla kolme espanjalaista, kaksi italialaista sekä kolme suomalaista. Huomasi kyllä, että kuka henkilö oli mistäkin kotoisin. Me kolme suomalaista istuimme hiljaa ruokapöydän ääressä kahvia juoden, kun espanjalaiset ja italialaiset huusivat, tanssivat ja kokkasivat. Tulipalo oli enemmän kuin lähellä, ruokaa oli joka paikassa ja radiosta soi espanjalainen musiikki. Tämän lisäksi muistan ikuisesti oman (ja ystäväni Iidan) hämmennyksen, kun ensimmäistä kertaa näimme espanjalaiset ja italialaiset ystävämme. Seisoimme kädet ojossa valmiina kättelemään, kun saimmekin läjän halauksia ja poskisuudelmia. Nyt siihen on jo tottunut.

Kaikki ylhäällä mainitsemani on ollut parasta. Ystävät, tapahtumat, reissut sekä kokemukset. Tämä on sellaista aikaa elämässä, mitä ei tule ikinä unohtamaan. Myös kurssien sisällöt ovat uskomattoman kiinnostavia. Helpottaa työmäärän kanssa painimista, kun todella rakastat sitä, mitä opiskelet. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja niistä saa kaiken irti luennoilla. Näin ainakin minun kursseillani. Opetus on laadukasta, ja materiaali mielenkiintoista.

Haluan sanoa, että lähde vaihtoon! Kuten aikaisemmin mainitsin, nämä ovat niitä kokemuksia, mitä et tule ikinä unohtamaan elämäsi aikana. Saat uskomattoman hyviä ystäviä, näet maailmaa ja opit uutta. Myös minä ensin epäröin vaihtoon lähtöä. Mutta nyt kun olen täällä, en ole katunut päivääkään. Kannustan etsimään paljon tietoa etukäteen kohdemaasta ja kulttuurista, että ei tule kamalan suuria yllätyksiä. Jos jotakuta kiinnostaa erityisesti Skotlanti, tai juuri Aberdeen, minuun voi ehdottomasti olla yhteydessä!