Mila Rontu harjoittelussa The Kota Alliancessa New Yorkissa
Suoritin kolmen kuukauden työharjoittelun New Yorkissa The Kota Alliancessa keväällä
2025. Kota on järjestö, jonka missio on edistää sukupuolten tasa-arvoa järjestämällä
yhteisöllisiä tapahtumia, projekteja ja edunvalvontaa marginalisoiduille naisille ja tytöille
Länsi-Harlemissa. Työni sisälsi pääosin viestintää ja tapahtumatuotantoa, mutta myös
vierastoiminnan ohjaamista sekä erilaisten juoksevien asioiden hoitamista.
Kuulin Kotasta opiskelukaverini kautta, joka oli myös ollut siellä harjoittelussa. Kotan missio
resonoi vahvasti omien arvojeni ja kiinnostuksenkohteideni kanssa. Opintotaustani
sukupuolentutkimuksen sivuaineessa sekä yliopistoaikana kerrytetty kokemus järjestö-,
tapahtuma- ja viestintätyöstä sopivat hyvin siihen, mitä he harjoittelijalta etsivät.
Harjoitteluun haettiin avoimella hakemuksella sähköpostitse, minkä jälkeen seurasi
haastattelu. Omalla kohdallani harjoittelu alkoi noin kolmen kuukauden kuluttua
hakemuksen lähettämisestä.
Harjoittelijana pääsin nopeasti osaksi järjestön arkea. Kotan ydintiimi on pieni, joten olin
tiiviisti mukana toiminnassa alusta alkaen. Sain ottaa vastuuta sen verran kuin itselleni sopi
ja ohjaus oli kokemukseni mukaan erinomaista. Harjoittelun sisältö vastasi hyvin
ennakko-odotuksiani, ja opin valtavasti yhdysvaltalaisesta non-profit -järjestelmästä sekä
järjestöjen välisestä yhteistyöstä. Kota toimii Länsi-Harlemin alueella, joten oli kiinnostavaa
nähdä, miten vaikuttamistyö tapahtuu sekä lokaalisti että globaalisti.
New York kaupunkina löi minut kyllä ällikällä. Olin varautunut suurkaupungin sykkeeseen,
mutta todellisuus ylitti silti odotukset. Myös kaupungin hintataso oli varsin vakuuttava, ja
vaati henkilökohtaisen taloudellisen puskurin. Pidin erityisen hyvänä sitä, että sain vaikuttaa
omiin työaikoihini, joka mahdollisti kaupunkiin tutustumisen myös päiväsaikaan. Pääsin
osallistumaan erilaisiin keskustelutilaisuuksiin, tapahtumiin ja esimerkiksi museoiden
ilmaistunneille (säästi pitkän pennin).
Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan monenlaisiin keskusteluihin ja kuulemaan erilaisia
näkökulmia maailmasta. Samalla näin läheltä yhteiskunnallista polarisaatiota, joka teki
aiemmin lukemistani ja kuulemistani ilmiöistä hyvin konkreettisia. Harjoitteluni ajoittui myös
poliittisesti kiinnostavaan aikaan, sillä Donald Trump oli juuri astunut takaisin presidentin
virkaan ja ilmapiiri oli monin paikoin jännittynyt. Samalla näin myös sosiaalisia haasteita
hyvin konkreettisella tavalla. Polsog taustaisena opiskelijana oli erityisen kiinnostavaa
tarkastella näitä ilmiöitä paikan päällä ja nähdä, miten yhteiskunnalliset rakenteet, politiikka
ja paikallinen arki kietoutuvat toisiinsa.
Harjoittelun aikana sain tutustua todella inspiroiviin ihmisiin. Kotan tiimi jakoi kanssani
oppeja ja näkökulmia, joita kannan mukanani varmasti pitkään. Kiinnostukseni järjestötyötä
kohtaan kasvoi entisestään, sillä siellä tehdään ruohonjuuritason työtä ns. "oikeiden"
ihmisten kanssa ja heidän hyväkseen. Oli upeaa päästä keskustelemaan paikallisten kanssa
ja jakamaan kokemuksia. Suhtauduinkin kokemukseen ennen kaikkea
oppimismahdollisuutena: kuuntelin, kysyin ja yritin ymmärtää avoimin mielin. Opin myös
verkostoitumisesta enemmän kuin missään aiemmassa ympäristössä (heti kun pääsin yli
suomalaisesta ujoudesta).
Harjoitteluun hakiessani yritin suunnata paikkoihin, jotka liittyisivät suoraan urahaaveisiini.
Kokemukseni mukaan työnantajat ovat kuitenkin suhtautuneet harjoittelukokemukseeni
hyvin positiivisesti myös kotimaassa ja eri sektoreilla. Ilmeisten työelämätaitojen lisäksi
ulkomailla tehty harjoittelu viestii sopeutumiskyvystä, rohkeudesta ja kyvystä sietää
epävarmuutta. Rohkaisenkin hakemaan erilaisia kokemuksia, koska ne auttavat
rakentamaan käsitystä sinusta!
Jos harjoittelu The Kota Alliancessa tai New York -kokemus kiinnostaa tarkemmin, laita
rohkeasti viestiä!


