Reetta Näsi: sosiologia

14.09.2021

Valmistuin vuonna 2017 Lapin yliopiston sosiologian pääaineesta ympäristöopinnot, psykologia ja kehitysmaatutkimus (HY) sivuaineinani. Olen tähän mennessä työskennellyt viidessä eri maassa ja päässyt tekemään työtä minua kiinnostavilla aloilla. Kansainvälisellä kentällä työskentely vaatii kulttuurierojen ymmärtämistä, niiden hyväksymistä ja uusien reittien löytämistä.

Halusin suorittaa työharjoittelun ulkomailla ja tämä jakso venyi lopulta liki vuoden mittaiseksi, sillä yliopiston tukeman korkeakouluharjoittelun lisäksi pääsin kuudeksi kuukaudeksi CIMO-harjoitteluun (nykyinen EDUFI) YK:n kehitysohjelmalle (UNDP) Istanbuliin. Siellä sain vastuulleni biodiversiteetin suojelun rahoitusmekanismeihin liittyvän projektin, ja vaikka aihealue oli minulle uusi, pystyin hyödyntämään yliopistossa oppimiani analysointi- ja tutkimustaitoja. Istanbulista siirryin Iraniin Suomen Teheranin-suurlähetystöön, jossa seurasin maan ihmisoikeus-, talous- ja sisäpoliittista tilannetta, kirjoitin raportteja sekä edustin suurlähetystöä kokouksissa ja paikallisissa kulttuuritapahtumissa. Pääsin myös toteuttamaan harjoittelulleni ajoittunutta presidentti Sauli Niinistön valtiovierailua ja koordinoimaan rouva Jenni Haukion vierailuohjelman suunnittelua. Vietin Iranissa viisi kuukautta, joista neljä yliopiston tukemana.

Valmistumisen jälkeen työskentelin myynnin ja markkinoinnin parissa Ruotsissa, missä on kysyntää suomen kielen osaajille. Vaikka en halunnut jäädä yksityiselle sektorille pidemmäksi aikaa, on markkinointiosaaminen avannut uusia ovia ja vahvistanut profiiliani. Vuonna 2019 pääsin Suomen Punaisen Ristin kansainväliseksi avustustyöntekijäksi valmistavalle IMPACT-kurssille ja 10 kuukauden komennukselle Keniaan järjestökehityksen delegaatiksi. Tehtäväni oli kehittää Kenian Punaiselle Ristille vapaaehtoisten sitouttamisstrategia, ja opintotaustani antoi osaltaan valmiudet menestyä haastavassa tehtävässä. Kehitysyhteistyösektori tuntuu omalta. Tällä hetkellä työskentelen ohjelma-avustajana Genevessä kansalaisjärjestössä, joka toimii maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten puolesta tiiviissä yhteistyössä UNICEFin ja UNESCOn kanssa. Työtehtäväni ovat monipuoliset, ja niihin kuuluu muun muassa tutkimus- ja valmistelutyötä, kokouksiin ja työpajoihin osallistumista sekä viestintää.

Yksi opiskeluaikoina kuulemani huoli oli se, että sosiologia yleisenä yhteiskuntatieteenä ei tarjoaisi riittävästi konkreettisia työmahdollisuuksia. Itse olen kokenut asian päinvastoin: sosiologinen ajattelu on työmarkkinoilla voimavara, joka tuo valtavasti uskottavuutta ja työnantajien arvostamaa muuntautumiskykyä. Kyse on ennemminkin sen hyödyntämisestä ja sosiologian vahvuuksien esille tuomisesta työnhaussa. Taustaani sosiologina on aina arvostettu niissä moninaisissa tehtävissä, joissa olen työskennellyt. Aivan kuten sosiologian tutkimuskohteet ovat moninaisia, on sosiologiasta valmistuneilla valtavan laajat työllistymismahdollisuudet yhteiskunnan eri sektoreilla.